Mielekkyys, merkityksellisyys ja tarkoituksellisuus eivät ole toistensa synonyymejä logoteoriassa, jossa pyritään mahdollisimman hyvään selkeyteen käsitteiden käytössä. Jollei erilaisten lähikäsitteiden eroja tuoda esille riittävän tarkasti ja jolleivat logoteoriaa opiskelevat kiinnitä niihin riittävästi huomiota, jää jotain olennaisen tärkeää ymmärtämättä ja sisäistämättä. Seurauksena voi olla esimerkiksi, että kun jossain toisessa, esimerkiksi psykologisessa opissa, puhutaan vaikkapa merkityksestä tai merkityksellisyydestä, samaistetaan se helposti logoteorian tarkoitus -käsitteeseen. Näin osa logoteorian erityisyydestä jää samalla pimentoon, jolla tehdään karhunpalvelus logoteorialle.
Luin jälleen pari päivää sitten lehtikirjoituksen, jossa kerrottiin, että opinnoistaan valmistuneet nuoret aikuiset etsivät työtä, josta he saavat ennemminkin merkitystä kuin korkeinta mahdollista alkupalkkaa. Tällä viitattiin siihen, että nämä vastavalmistuneet investoivat itseensä etsimällä työpaikkaa, jossa he saavat oppia ja kehittää itseään parantaakseen omaa kilpailukykyään ja markkina-arvoaan työmarkkinoilla. Siis maksimoidakseen palkkansa seuraavissa työpaikoissa. Saahan näinkin toimia ja se kuulostaa jopa omalla tavallaan järkevältä, mutta kyseisen työn tarkoituksellisuuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.
Poikani, joka toimii ambulanssissa, hakeutui aikanaan VPK-taustansa turvin istumaan ambulanssin kyytiin saadakseen kokemusta, jota kautta hän paransi mahdollisuuksia päästä valmistumisensa jälkeen myös palkkatyöhön ambulanssiin. Mutta miksi hän tahtoi töihin ambulanssiin? Saadakseen hoitaa ihmisiä. Ja miten? Niin hyvin kuin mahdollista. Eli sillä tavalla, että paras mahdollinen hoito toteutuisi kyseisen apua tarvitsevan senhetkisen tarpeen edellyttämällä tavalla. Saatuaan sitten ensimmäisen työpaikkansa ambulanssissa, oli se yksityisessä yrityksessä. Siellä joutui tekemään tiliä jokaisesta laastarista ja sideharsosta eli perustelemaan niiden käytön välttämättömyyden. Kustannuksissa säästäminen kulki sitten edellä. Poika haki tämän takia ja pääsi töihin kunnalliseen ambulanssiin, jossa saa hoitaa ihmisiä juuri sen kutsumuksen mukaan, mikä hänellä on. Eli hän saa olla sillä tavalla merkityksellinen apua tarvitseville ihmisille kuin hän työltään toivoi ja miksi hän oli myös kaiken aikaa opiskellut. Palkka on pienempi, mutta työ tarkoituksellisempaa, koska siinä on mahdollista toimia vielä arvokkaammalla tavalla toisten parhaaksi.
Työn tarkoitus liittyy siis siihen, miksi kyseistä työtä tehdään, ketä (itseisarvoisesti arvokasta) ihmistä tai mitä arvokasta asia sillä pyritään palvelemaan mahdollisimman arvopitoisella tavalla. Eli mitä arvokasta ja hyvää – jopa rakkaudellista, kuten ambulanssi -esimerkissä – sillä pyritään saamaan aikaiseksi.
Erilaisia töitä arvotetaan yhteiskunnassamme eri tavalla. Esimerkiksi vientiteollisuus on huipulle arvostettujen alojen kärkeä. Ja yhä enemmän koko koulutusjärjestelmämme tähtää huippuyksilöiden tuottamiseen Suomen kansainvälistä kilpailukykyä turvaamaan vientiä harjoittavaan teollisuuteen ja palveluihin. Toisten ihmisten palvelemistehtäviin tähtääviä aloja karsitaan rankalla kädellä yliopistojen ja korkeakoulujen opinto-ohjelmista. Näillä aloilla toimivia ihmisiä ei myöskään arvosteta kuin juhlapuheissa tekopyhin sanoin, jotka unohdetaan saman tien kun ne on lausuttu. Vähempikin koulutus ja palkkaus riittävät kotimaisilla palvelualoilla toimiville ihmisille.
Itse asiassa, koska nämä toisia ihmisiä palvelevat kokevat saavansa tarkoituksellisuuden kokemuksia työstään, tarvitseeko siitä sitten vielä palkkaakin maksaa. Ja eikö muutenkin toisia ihmisiä voitaisi palvella kokonaan vapaaehtoistoimintana. Käytetään rahat seiniin sekä byrokratiaan ja kontrollointiin palkkojen ja työhyvinvointia lisäävien toimintojen sijaan. Panostetaan yhä kasvavia rahamääriä erilaiseen tarkkailuun, valvontaa, mittaamiseen ja raportointiin, jotta asiakas- eli tuotevirran läpimenon tehokkuutta voidaan maksimoida ja kustannuksia minimoida. Eihän muuten noista uupumusta valittavista työntekijöistä saada puristettua kaikkea irti.
Kuva on tietysti kärjistetty, mutta suunta vaikuttaa valitettavasti olevan juuri tällainen. Automaattinen sivuvaikutus on juuri tuo uupumus, joka aiheutuu siitä, että sitä varsinaista tarkoituksellista työtä, jolle omistautumista varten kyseiseen työhön on hakeuduttu ja kouluttauduttu, ehditään suorituspaineiden ja byrokratian vaatiman ajan takia tekemään yhä vähemmän. Silloin työn tekemisestä katoaa myös kaikki tarkoituksellisuuden ja siihen perustuvan ilon kokemus.
Viime päivinä on julkisuudessa uutisoitu kuinka Patrian viemiä panssariajoneuvoja vilisee Jemenin taistelukentillä kylvämässä kauhua ja tuhoa ympärillensä. Työ voi siis olla jopa mieletöntä sen lisäksi, että sillä ei ole mitään aidosti arvokasta tarkoitusta. Mutta voi joku kyseisen yrityksenkin palveluksessa oleva työntekijä olla luomassa itselleen uraa, edistämässä omaa tulevaa asemaansa ja palkkaansa työmarkkinoilla. Työ on siis hänen kannaltaan merkityksellistä sen lisäksi, että se on todennäköisesti nykyiselläänkin jo hyvin palkattua. Ainakin moninkertaisesti paremmin palkattua kuin aidosti tarkoituksellista työtä tekevän hoitoalan työntekijän.
Vielä yksi ulottuvuus. Jopa Patriassa voi joku työntekijä, vaikkapa muiden viihtyvyyttä edistävä siivooja, tehdä tarkoituksellista työtä silloin, kun hän käsittää oman työnsä nimenomaan toisten hyvän edistämisenä, toisten palvelemisena. Toisin sanoen, kun hän pyrkii tekemään työnsä sellaisella tavalla, että se poikkeaa vaikutukseltaan siitä, mitä kuka tahansa, vain erilaisia siivoustyön toimenpiteitä tehokkaasti suorittava tekisi. Sillä tavalla, että hän erottuu edukseen niiden silmissä, jotka työskentelevät hänen siivoamissa työtiloissa. Kyse on siis jostain työn laatuun liittyvästä, jostain ylimääräisestä, mitä siivooja tekee sen sijaan, että hän tekisi vain sen, mitä hänen on välttämättä tehtävä palkkansa eteen ja työpaikkansa rimaa hipoen säilyttääkseen. Näin hänellä on merkitystä osana kokonaisuutta ja hänen työllään siihen perustuva tarkoitus. Siitä huolimatta olisi vielä paljon antoisampaa, että koko organisaatiollakin olisi jokin aidosti arvokas tarkoitus, jokin tehtävä arvokkaan ja hyvän luomisessa mahdollisimman laajalle maailmaan.
.
viktorfranklblog 