Logoterapia sopii kaikille

Jokainen ihminen on joskus alakuloinen, ahdistunut tai masentunut. On paha olo, mutta siitä ei saa jotenkin otetta, ei käsitä, mistä se johtuu. Olo saattaa tuntua jollain tavalla tyhjältä, turhautuneelta tai tyytymättömältä, jopa toivottomalta. Kaikki on jotenkin jumissa ja oikein missään ei tunnu olevan mitään mieltä. Vaikka kaikki tuntuu hajuttomalta, mauttomalta ja värittömältä, ei itsellä riitä tarmoa ryhtyä mihinkään. Eikä uskoakaan, eli muuttuisiko mikään kuitenkaan sen kummemmaksi. Elämän suunta ja päämäärä on ja pysyy hukassa, vaikka sellaista jollain oudolla tavalla kaipaisikin. Olo on kuitenkin neuvoton. Mistä sellaista voisi etsiä tai voisiko kuitenkaan löytää varsinaisesti mitään, mihin voisi tarttua?

Jokainen on siis joskus tällaisessa tilanteessa. Tänä päivänä vaikuttaa siltä, että yhä useampi potee jotain tämän kaltaista. Jos menet lääkärille, hän yleensä asettaa sinulle virallisen tautiluokituksen mukaisen diagnoosin ja määrää siihen kuuluvat lääkkeet. Sinun oletetaan siis olevan fyysisesti tai psyykkisesti sairas ja saat kehosi ja siinä olevien aivojen toimintaan vaikuttavat lääkkeet. Hyvässä lykyssä saat psykiatrilta passituksen psykoterapiaankin. Oireitasi hoidetaan silloin sekä lääkkeiden muodossa aivojesi ja kehosi kautta ja psykoterapian osalta niin kutsutun psyykeesi eli psyykkisen tajuntasi kautta. Yhdistelmä onkin mitä suositeltavin sikäli kun sinulla on jokin mielen sairaus.

Alussa kuvatuilla oireilla ei kuitenkaan yleensä ole mitään tekemistä minkäänlaisen sairauden kanssa. Tai vaikka ihminen oireilisi jo kaikin tavoin, siis myös fyysisen ja psyykkisen sairauden tavoin, ei näissä ihmisen olemuspuolissa näyttäytyvien oireiden hoitaminen auta muuta kuin korkeintaan niiden hetkelliseen lievenemiseen. Usein oireilu vain pahenee ja pitkittyy ja kaiken aikaa tulee myös uusia oireita. Ihminen saattaa ihan todellisesti sairastua vääränlaisen hoidon takia.

Mitä alussa kuvattu oireilu siis ilmentää? Mistä se voisi aiheutua? Jo 1920- ja 1930-luvuilla itävaltalainen psykiatrian ja neurologian erikoislääkäri Viktor Frankl ihmetteli, miksi osalla potilaista oireet vain huononivat, vaikka heille annettiin parasta mahdollista tunnettua hoitoa. Hän löysi vastauksen kysymykseensä tutkittuaan asiaa sekä laajojen potilasmäärien parissa että perehdyttyään jo sitä ennen sellaisiin filosofisiin teorioihin, jotka käsittelivät ihmisen holistista kokonaisuutta ja erityisesti hänen tajuntansa vaikutusta siihen.

Filosofioiden piiristä Frankl löysi tietoa ihmisen tajunnan rakenteesta ja ennen kaikkea sen jakautumisesta kahteen tasoon tai ulottuvuuteen eli vähemmän kehittyneeseen psyykkiseen puoleen ja korkeampaa kehitystasoa edustavaan henkiseen puoleen. Kautta filosofian n. 2500 vuotta jatkuneen historian on ihmisen henkisyyttä pidetty hänen olemassaolonsa hyvyyden kannalta tärkeimpänä osana ihmisen kokonaisuutta. Kun psykologia eriytyi filosofiasta runsaat sata vuotta sitten, jätettiin siitä tämä ihmisen erityisyyttä aidoimmin edustava olemuspuoli pois. Todennäköisesti syynä oli se, että henkistä olemuspuolta on aina pidetty kaikkein arvoituksellisimpana ja vaikeaselkoisempana osana ihmistä. Oli helpompaa keskittyä yksinkertaisten syy-seuraus-suhteiden mukaisesti toimiviin puoliin ihmisessä eli tajunnan psyykkiseen osaan ja sen rinnalla ihmisen fyysiseen, keholliseen toimintaan.

Varsinkin kehon osalta päteekin – siltä osin kuin diagnoosi on oikeaan osuva – että kun aikaansaat asianmukaisella lääkkeellä sen vaikutusmekanismin mukaisen ärsykkeen kehon johonkin elimeen tai sen osaan, tapahtuu siinä väistämättä toivottu reaktio. Eli sairaus paranee. Sama pätee muihin biologiaan perustuviin, ihmiskehoon kohdistettaviin hoitotoimenpiteisiin. Kokonaan toinen asia on, onko lääketieteen puitteissa kehitetty diagnostiikka aukoton tai virheetön. En ota siihen kuitenkaan tässä kantaa senkään takia, etten ole lääketieteen, vaan filosofian tohtori.

Psyykkisen hoidon puolella vallitsee jo paljon epämääräisempi ja virhealttiimpi tilanne, koska psykiatriassa käytetty diagnostiikka on omaksuttu biologiaan ja ihmisen kehollisuuteen perustuvan yleislääketieteen puolelta, eikä ihmisen psyykkisen tai muunkaan tajunnan tutkimiseen ja arviointiin ole kehitetty omaa diagnostiikkaansa. Tästä syystä psykiatriseen diagnoosiin perustuva psykoterapiakin jää turhan usein tuloksettomaksi tai ihmisen tila vain pahenee sen aikana, kun hän ei saa asianmukaista hoitoa. Tästäkään ei sen enempää. Aiheesta on kuitenkin käyty viime aikoina ansiokasta keskustelua mm. Psykoterapia-lehdessä.

Frankl päätyi siihen johtopäätökseen, että tämän kirjoitukseni alussa kuvailemani kaltainen oireilu ilmentää lähes aina henkistä kärsimystä, joka puolestaan on ihmisen terve reaktio sairaisiin olosuhteisiin. Toisin sanoen, ihminen kokee henkisessä tajunnassaan maailman mielettömäksi, itsensä merkityksettömäksi siinä ja elämänsä tarkoitusta vailla olevaksi, jos tämä on vallitsevien olosuhteiden ja siten totuuden mukaista. Kokemus vastaa silloin siis täysin virheettömällä, todellisuutta vastaavalla tavalla sen maailman tilaa, jossa ihminen elää.  Jos se maailma, jonka ihminen joutuu kohtaamaan, on arvottomuutta ja armottomuutta täynnä, on luonnollista, että ihminen kokee sen olevan mieletön sekä itsensä ja toisetkin arvottomiksi. Mistä löydät silloin tarkoituksen ja päämäärän elämällesi?

Viktor Frankl perehtyi teoriassaan – jota hän sovelsi samalla praktiikassaan jatkuvasti myös käytäntöön – ihmisen henkisyyteen ja siinä piileviin henkisiin kykyihin, joita vahvistamalla ihminen voi sekä etsiä, löytää ja toteuttaa monenlaista arvokkaaksi ja tarkoitukselliseksi kokemaansa olosuhteista huolimatta. Kun sen oikein oivaltaa, voi elämästä aina löytää tarkoitusmahdollisuuksia, toisin sanoen luoda tai aikaansaada jotain sellaista, joka tekee maailmasta itselle ja toisillekin hieman paremman paikan elää. Tai ainakin voi vapaasti valita määrättyjen henkisten kykyjensä avulla oman asennoitumisensa ja suhtautumisensa kaikkeen siihen, mitä ei omilla teoilla voi muuttaa paremmaksi.

Tämä pätee jopa kaikkein vaativimpiin elämäntilanteisiin eli äärimmäiseen kärsimykseen ja kaiken aikaa uhkaavaan ja toteutuvaan kuolemaan. Tällainen tilanne Franklille itselleen olivat ne vuodet, jotka hän joutui olemaan eri keskitysleireissä toisen maailmansodan aikana. Keskitysleireissäkin hän eli filosofisessa teoriassaan kuvailemiensa periaatteiden mukaisesti ja pystyi niiden avulla elämään niin arvopitoisella ja tarkoituksellisella tavalla kuin se niiden olosuhteiden rajoittamissa puitteissa oli mahdollista. Hän olikin 92 vuotta kestäneen elämänsä (1905-1997) loppuun asti elävä todiste teorioidensa pätemisestä jopa kaikkein äärimmäisissä olosuhteissa, ihmisyyden rajalla – tai pikemmin ihmisyyden rajan tuolla puolen.

Palaan siis tekstini otsikkoon. Logoterapia sopii kaikille ihmisille heidän elämänsä jossakin tilanteessa sellaiseksi avuksi, jonka vaikutukset muuttavat hänen elämäänsä paremmaksi sekä lyhyellä tähtäimellä että jopa perustavalla ja kestävällä tavalla. Itse asiassa logoterapia ja erityisesti sen taustalla oleva logoteoria sopii jokaiselle ennaltaehkäisevästi vaikuttavaksi elämänfilosofiaksi ja sen mukaiseksi jokapäiväiseksi elämäntavaksi.

Jos joku luulee, että logoterapia on tarkoitettu vain joillekin määrätyille ihmisille joissakin poikkeuksellisissa tai jopa harvinaisissa elämäntilanteissa, on vakavasti erehtynyt. Logoterapia on tarkoitettu meille kaikille ja usein se voi tarjota jopa kohdallisemman avun ihmiselle, jonka oireita hoidetaan jollain muulla tavalla ilman, että on lainkaan tavoitettu sitä, mistä kyseiset oireet todellisuudessa aiheutuvat. Toisin sanoen täysin virheellisesti ja jopa haitallisesti.

Eräs konkreettinen esimerkki on tarkoitushakuinen tai perustavaa laatua edustavaa ymmärryksen puutetta ilmentävä höpinä nuorten jatkuvasti lisääntyneistä mielenterveysongelmista. Hörönlöröä, sanon minä, ja sanoi Viktor Frankl’kin, samoin kuin sanoisivat kaikki ne kymmenet tuhannet logoterapian ammattilaiset, jotka toimivat ihmisten parissa lähes kaikissa maailman maissa.

Nuorten oireilu eri puolilla maailmaa samalla tavalla kuin Suomessakin, on toivoa herättävä merkki heidän terveestä tavasta reagoida tähän aikaamme ja kaikkeen siihen arvottomaan, mitä heille tyrkytetään, ja kaikkeen siihen aidosti arvokkaseen ja merkitykselliseen, mistä he samalla jäävät paitsi. He eivät tarvitse mielenterveyspalveluja, vaan nuorisologoterapiaa tai vieläkin enemmän tietoa logoterapian taustalla olevista periaatteista ja konkreettisista keinoista, joiden avulla he voivat itse toimia omaa henkistä terveyttään ja tarkoituksen kaipuutaan tyydyttävinä palvelijoina. Ja samalla muuttaa maailma sekä itselleen että lapsilleen, ja samalla myös meille, heitä ennen täältä poistuville, paremmaksi paikaksi elää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s